Avaa sivun tulostettavassa muodossa














NÄYTTÖTILA
800x600
1024x768


Etusivu




Esittely

NaisWay - Naisenergiaa kuljetus- ja logistiikka-alalle

Equal-yhteisöaloiteohjelmien tavoitteena on kehittää ja etsiä uusia ratkaisuja kansalliseen työvoima-, koulutus-, sosiaali- ja elinkeinopolitiikkaan sekä levittää hyviä käytäntöjä. JAKKin Equal-hanke on työministeriön rahoittama ja kestää kolme vuotta eli 31.12.2007 saakka. Hankkeen rahallinen arvo on runsaat miljoona euroa.

NaisWay-hankkeen tavoitteena on rohkaista naisia hakeutumaan perinteisille miehisille aloille kuten kuljetukseen ja logistiikkaan. Kuorma-autonkuljettajista naisia on vain 2 % ja linja-autonkuljettajista 10 % (AKT). Tavoitteena on myös tukea alalla jo olevien naisten urakehitystä johto- ja esimieskoulutuksien avulla. Hallitusohjelmassakin oleva yrittäjyys on tärkeä osa hanketta samoin kuin kasvainvälinen toiminta.

Naismoottoritie - baana urakehitykselle

NaisWay-hankkeessa rakennetaan erilaisia koulutusmalleja ja toteutustapoja osallistujien tilanteen mukaan. NaisWayn baanalta löytyy niin kuljettajakoulutusta kuin kuljetusalalle kohdennettuja yrittäjyys- ja esimiestutkintojakin. Kaikissa toteuttavissa koulutuksissa on yhteisenä tekijänä kuljetusalan näkökulma sekä naisille ominaisten piirteiden hyödyntäminen. Osa koulutuksista toteutetaan modernina versiona kiertokoulusta.

Kuljetusalan yrittäjinä toimiville on erityisesti liiketoimintaosaaminen tulevaisuudessa entistä tärkeämpää. Koulutuksien sisällössä huomioidaan naiset, jotka oman toimensa ohella ovat mukana yrittäjätoiminnassa. Kun liiketoiminta on tulevaisuuteen suuntautuvaa, se vaikuttaa myös alan työllistävyyteen.

Naisyrittäjät ovat mukana mm. ensimmäisessä, kuljetusalan tarpeisiin sovelletussa yrittäjän erikoisammattitutkintoon valmistavassa koulutuksessa. Vuoden 2007 aikana tullaan toteuttamaan naisyrittäjien teemailtapäiviä suurimmilla paikkakunnilla.

Mentoroinnilla naisenergiaa ja jaettua asiantuntijuutta

Sekä alalle hakeutuvien että sillä jo toimivien naisten tukena tulevat toimimaan mentorit eli kummit. Heillä on takanaan alan vankka kokemus erilaisissa tehtävissä. Kummit ovat osallistujien käytössä oleva tukiverkosto, jonka puoleen osallistujat voivat kääntyä. Kummien tavoitteena on mm. jakaa sellaista vuosien aikana kertynyttä hiljaista tietoa, mitä oppikirjoista ei löydy.

eStation - nettihuoltamo

Hankkeen virtuaalisena kokoontumistilana toimii eStation. Eräänlainen "nettihuoltamo", johon hankkeeseen osallistuvat saavat avaimet eli käyttäjätunnukset. eStation toimii ennen kaikkea paikkana, jossa vuorovaikutus muiden kanssa on helppoa. eStationilla on naurettu ja itketty, tsempattu ja kiistelty. Vain tuoksu puuttuu.

Kolmostietä ja autostradoja

Tiedottaminen ja asennemuokkaus ovat valtakunnallista toimintaamme. Koulutukset lähinnä JAKKin toimipisteissä Tampereella, Turussa, Jyväskylässä, Vaasassa, Oulussa sekä Jalasjärvellä. Kansainvälisen osion, G.L.A.D.in, partnerit ovat Italiasta ja Tsekistä: G.L.A.D.:ssa tavoitteena on opettaa työelämä tunnistamaan ja hyödyntämään naisten luontaisia ominaisuuksia.

Yksi Suomen 53:sta Equal -projektista

Equal –yhteisöaloiteohjelmien tavoitteena on kehittää ja etsiä uusia ratkaisuja kansalliseen työvoima-, koulutus-, sosiaali- ja elinkeinopolitiikkaan sekä levittää hyviä käytäntöjä. ”Ideoiden vapaa liikkuvuus” on tunnuslause, johon pyritään kehittämiskumppanuuksien avulla. NaisWayssä JAKKin kehittämiskumppaneina ovat Yrittäjänaisten Keskusliitto ry sekä Rahtarit ry. NaisWayn toteuttajaministeriönä on työministeriö.






© JAKK / Tietohallinto 2004-2005