![]() ![]() ![]() ![]() | |||
NÄYTTÖTILA 800x600 1024x768 | Etusivu Koulutukset NAISWAYN KOULUTUKSET Kurkistus kuljetusalaan Mitä kumman tekemistä sinulla voisi olla kuljetus- ja logistiikka-alan kanssa? NaisWay on runsaat kaksi vuotta tehnyt töitä kuljetus- ja logistiikka-alan naisten kanssa ja voimme puhua rinta rottingilla hyvistä kokemuksista. Alan hyviksi puoliksi naiset mainitsevat mm. työn itsenäisyyden, mahdollisuuden vakituiseen työhön, asiakaspalvelun ja samapalkkai-suuden miesten kanssa. Toki kuljetusalalta löytyy työtehtäviä, jotka edellyttävät fyysistä voi-maa ja tilanteita, joissa ei ole hiukkaakaan glooriaa. Tärkeintä on, että jokainen tunnistaa omat edellytyksensä ja mieltymyksensä. Tule infotilaisuuteen kuulemaan lisää Kurkistus kuljetus- ja logistiikka-alaan –koulutuksesta! Kuulostellaan ja keskustellaan olisiko sinusta johonkin kuljetusalan am-mattiin. Infotilaisuudessa kerromme lisää naisille suunnatusta, kolmen viikon kurkistuksesta kuljetus- ja logistiikka-alaan. Koulutuksen tavoitteena on kertoa käytännönläheisesti erilaisista tehtävis-tä, joten ratin vääntökään ei jää kokematta. Tavoitteena on myös, että jokaisella osallistujalla on koulutuksen päättyessä taskussaan trukkikortti. Mottonamme on ”minkä ilotta oppii, sen surutta unohtaa”. Koulutukset tapahtuu Tampereen, Turun, Oulun ja Vantaan toimipisteissä. Lisätietoja: Auli Toivonen, NaisWay, 040 539 9377 Kutsu kuljetusyritysten naisille! NaisWay tekee työtä kuljetusalan, erityisesti kuljetusalalla toimivien naisten kannustamiseksi ja kouluttamiseksi. Vuosi 2007 painottuu erityisesti yrittäjyyteen unohtamatta muitakaan tavoitteitamme, kuten alan yleisen houkuttavuuden lisäämistä. NaisWay järjesti lajissaan poikkeuksellisen yrittäjyyskoulutuksen - 17 kuljetusalan perheyrityksissä toimivaa naista suoritti yrittäjän erikoisammattitutkinnon omana ryhmänään. Koulutuksen sisältö koettiin omaksi, koska se oli suunniteltu kuljetusyritysten lähtökohdista. Hyödylliseksi osallistujat kokivat myös ajatustenvaihdon ja verkostoitumisen samanlaisten arjen asioiden kanssa touhuavien naisten kanssa. Päätimme monistaa hyväksi koetun koulutusmallin. Lähde Sinäkin mukaan uuteen, syyskuussa Vantaalla alkavaan ryhmään! Koulutus on tarkoitettu henkilölle, joka on toiminut vankasti mukana kuljetusliikkeen toiminnassa ja haluaa kehittää sekä itseään että yritystään. Koulutuksen aikana jokainen osallistuja päivittää oman yrityksensä liiketoimintasuunnitelman tehdyn nykytilakartoituksen mukaisesti. Jokin yrityksen menestyksen kannalta tärkeistä osa-alueista valitaan lopuksi kehittämiskohteeksi. Sytyttikö? Kysy lisää tai ilmoittaudu! Voit ilmoittautua tai kysyä lisätietoja ryhmän tulevalta valmentajalta, kouluttaja Heli Haloselta, 040 728 4462, heli.halonen@jakk.fi. Tervetuloa maksuttomiin naisyrittäjyysiltoihin! NaisWay - Naisenergiaa kuljetukseen ja logistiikkaan projektilla on kolmas vuosi aikaa kannustaa ja rohkaista naisia kuljetusalalle. Erityishuomion kohteena viimeisenä vuonna ovat yrittäjyyden kanssa tekemisissä olevat naiset. Toki emme unohda muitakaan – olemme ylpeitä tehdessämme töitä kuljetusalalla! Kenelle: sinulle nainen, joka toimit itsenäisenä yrittäjänä tai perheyrityksessä. Kenties toimit päivätyössä muualla, mutta perheessäsi on kuljetusyritys. Tule tutustumaan muihin alalla oleviin naisiin. Tarjolla pientä iltapalaa. Huom! illat kaikilla paikkakunnilla klo 15 alkaen. Yrityksen terveystarkastus - miten saadaan kuljetusliikkeen tuloslaskelma ja tase ymmärrettäväksi? Mistä muodostuvat kannattavuus, vakavaraisuus ja maksuvalmius? 4.9.07 Oulu, JAKK, Tyrnäväntie 8 Kehittämisen reseptit – millä keinoilla vaikutetaan yrityksen kannattavuuteen? 19.9.07 Oulu, JAKK, Tyrnäväntie 8 Ilmoittautuminen viisi päivää ennen ajankohtaa Auli Toivoselle p. 040 5399 377 tai auli.toivonen@jakk.fi Seuraa ilmoittelua syksyn tulevista illoista! Alkaneet koulutukset Yhdistelmäajoneuvokuljettajan ammattitutkinto 26.3.07 - 2.11.07, JAKK Tampere Linja-autonkuljettajan ammattitutkinto 27.11.06 - 26.7.07, JAKK Tampere Ajojärjestelijän erikoisammattitutkinto tradenomeille ja merkonomeille 25.10.06 – 15.6.07, JAKK Tampere Toteutuneet koulutukset Yrittäjän erikoisammattitutkinto 17.1.06 - 3/07 Työn ohessa. Lähipäivät Tku, Tre, Hki. Ajojärjestelijän erikoisammattitutkinto 7.11.05 - 2/07 Työn ohessa. Lähipäivät Tku, Tre, Hki. Linja-autonkuljettajan ammattitutkinto 3.10.05 JAKK Vaasa 5.9.05 JAKK Turku Huom! Ohessa oikella liitetiedostona JAKKin kaikki kuljetuskoulutukset 2007. | JAKKin kuljetus-logistiikka koulutukset 2007 |
© JAKK / Tietohallinto 2004-2005 |